Vähikkälän kyläyhdistys haluaa nostaa itsemurhan tehneiden läheisten auttamisen keskusteluun
Vähikkälä välittää – hyväntekeväisyysilta järjestetään keskiviikkona marraskuun 24. päivä Vähikkälän Seuratalolla Janakkalassa. Illan ohjelmassa on kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten keskusteluja tärkeän ja koskettavan asian ympärillä sekä musiikkia tunnetuilta artisteilta. Tapahtuman tavoitteena on nostaa itsemurhan tehneiden läheisten saaman avun tärkeyttä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kerätä lahjoitusvaroja Surunauha ry:n kautta läheisen itsemurhan kokeneiden tukemiseen.
Tapahtuma näytetään suorana antenniverkossa Maaseudun Tulevaisuuden TV-kanavapaikalla 26. Mahdollinen stream-kanava ilmoitetaan myöhemmin tapahtuman sosiaalisen median kanavilla. Tapahtumaan voidaan ottaa paikan päälle rajallinen määrä yleisöä.
Suomessa tehdään vuosittain noin 800 itsemurhaa. Niistä jokainen koskettaa läheisesti keskimäärin kymmentä ihmistä. Nopeasti muuttunut elämäntilanne vaikeiden tunteiden keskellä on äärimmäisen raskasta menetyksen kokeneille läheisille. Ulkopuolinen apu on ensisijaisen tärkeää, sillä useimmiten koko lähipiiri on surun murtama. Yhteiskunta tarjoaa lain mukaan tukea, mutta se voi olla liian vähäistä ja tulla liian myöhään. Maaseudulla matkat ovat pitkiä ja riittävän tuen saaminen alkuvaiheessa voi olla haastavaa. Tuki läheisille jääkin helposti vapaaehtoisvoimiin nojaavien järjestöjen varaan.
”Kaikilla ei ole turvaverkkoa ympärillään”
Vapun aikoihin Vähikkälässä koettiin pysäyttävä kriisitilanne, kun seitsemän lapsen isä menetettiin itsemurhalle. Tapaus kosketti laajasti ja sai kyläläiset toimimaan. Koottiin tukiryhmä, jotta järkytyksen kokeneella perheellä oli tukea ensimmäisinä viikkoina ympäri vuorokauden.
“Haluamme hyväntekeväisyysillan kautta nostaa aiheen keskusteluun ja lisätä ihmisten ja yhteisöjen tietoisuutta siitä, kuinka tärkeää välitön apu on itsemurhan kohdanneiden läheisille ja lähipiirille. Jos tuen hakeminen jää läheisen oman jaksamisen varaan, niin se voi jäädä hakematta. Ja aina ei ole edes tietoa, mistä apua voi hakea”, kriisin kohdanneen suurperheen äiti Suvi Mustonen sanoo.
“Minulla oli lähipiiri ja koko kylä ympärilläni. Perheemme saama tuki oli korvaamatonta. Sain keskittyä lapsiin ja itseeni uuden tilanteen edessä ja surutyö sai alkaa oikealla raiteella. Oli mahdollisuus keskittyä kohtaamaan kaikki tunteet heti tapahtuneen jälkeen. Tärkeää oli myös lasten saama huomio – oli syli ja turvallisia aikuisia. Näissä hetkissä oli myös paljon iloa, lämpöä ja kiitollisuutta”, Mustonen muistelee.
“Kaikilla ei ole turvaverkkoa ympärillään ja tämän vuoksi haluamme pidemmällä tähtäimellä luoda mallin, jossa paikalliset vapaaehtoiset voisivat matalalla kynnyksellä auttaa kriisin kohdanneita. Kukaan ei saisi jäädä surussaan yksin”, Mustonen kiteyttää.
Vähikkälän kyläyhdistys haluaa myös selvittää mahdollisuudet uudenlaisen tukimallin luomisesta läheisensä itsemurhalle menettäneiden auttamiseksi
Vähikkälän kyläyhdistyksen pidemmän aikavälin tavoitteena on lähteä kehittämään valtakunnallista ruohonjuuritason toimintamallia yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on luoda maaseudun kuntiin ja kyliin turvaverkkokonsepti, jotta kaikilla itsemurhan tehneiden läheisillä – tai muun akuutin kriisin keskelle joutuneilla – olisi mahdollisuus tuen saamiseen nopeasti ja läheltä.
Uudenlaisessa konseptissa sotepuolen ja järjestöjen antaman avun rinnalla maaseudun kunnissa ja kylissä voisi toimia järjestelmällinen, ehkä kyläyhdistyksiin pohjautuva, tukihenkilöiden verkosto, jota voitaisiin nopeasti hyödyntää tilanteen vaatiessa. Saumaton yhteydenpito viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä olisi toimintamallissa tärkeässä roolissa. Konseptin toteutustapa on ideointivaiheessa, mutta asian tärkeys tunnistetaan valtakunnallisesti.
”Itsemurha koskettaa usein syvästi läheisiä ja koko yhteisöä. Surunauhassa toimii vapaaehtoisia vertaistukijoita jo yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen. Uskon, että yhteistyön kautta voimme tavoittaa entistä laajemman joukon läheisiä ja tarjota heille monipuolisempaa tukea”, toteaa vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille antavan Surunauha ry:n toiminnanjohtaja Riika Hagman-Kiuru.
“Itsemurhan tehneiden läheisten tuki on tärkeä asia ja on hyvä, että se nousee Vähikkälän kyläyhdistyksen toimien ja valtakunnallisen mielenterveysviikon tapahtuman kautta laajempaan keskusteluun. Kriisitilanteessa saa kyllä apua sote-puolelta, jos osaa kysyä ja tietää vapaaehtoisverkostojen olemassaolosta. Suomessa on noin 4 000 kyläyhdistystä ja -toimikuntaa. Haluamme olla mukana tukemassa uuden toimintamallin kehitystyötä niin maaseudun kyliin ja kuntiin kuin kaupunginosayhdistysten kortteleihinkin. Vapaaehtoistyöllä emme kuitenkaan voi kokonaan korvata viranomais- ja sote-sektorin palveluita, ainoastaan täydentää niitä”, Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne miettii.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Minna Mäenpää,
Vähikkälän väljämä pj
puh 040 511 2067
vahikkala.tapahtumat@gmail.com
Facebook: Vähikkälä välittää
Instagram: vahikkalanvaljama
-----
Vähikkälä välittää - hyväntekeväisyysillassa puheenvuoron saavat itsemurhan tehneiden läheiset ja asiantuntijat
Hyväntekeväisyysilta järjestetään Vähikkälän Seuratalolla Janakkalassa keskiviikkona 24.11. klo 19.00-21.00. Suora lähetys Maaseudun Tulevaisuuden antennikanavapaikalla 26. Stream-alusta ratkeaa pian. Tapahtumaan pystytään ottamaan pieni määrä yleisöä ja tästä tiedotetaan tapahtuman somekanavilla.
Hyväntekeväisyysillan avulla pyritään nostamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun yhteisön tuen tärkeyttä kriisitilanteissa ja aloittamaan valtakunnallisen matalan kynnyksen turvaverkkokonseptin luominen. Lisäksi kerätään lahjoituksia Surunauha ry:lle. Lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä läheisen itsemurhan kokeneiden tukemiseen.
Illan aikana keskustellaan mm. mielenterveydestä ja läheisten selviytymisestä kriisin keskellä sekä yhteisön voimasta ja siitä valtavasta tunteiden kirjosta, jonka läheiset käyvät läpi surussaan. Tunnelmaa iltaan luovat musiikin voimalla Olavi Uusivirta, Samae Koskinen, Eroma sekä Pentti Hietanen. Illan juontajana toimii Ilkka Lahti. Illan tarkempi ohjelma julkaistaan tapahtuman somekanavilla.
Vähikkälä välittää - hyväntekeväisyysilta järjestetään vapaaehtoisvoimin Vähikkälän väljämä ry:n ja talkooringin toimesta. Tapahtumassa ovat mukana Surunauha ry, Suomen kylät ry, Hämeen kylät ry, Maaseudun Tulevaisuus, Kantri ja eduskunnan kylätoimintaverkosto.
Facebook: Vähikkälä välittää
Instagram: vahikkalanvaljama